Feeniks-nettikoulusta löytyy myös eskaripaketti – oma esikouluikäisten materiaali kotikouluun, jonka voi tehdä toiminnallisesti yhdessä aikuisen kanssa. Arjen tekemistä ja yhdessä touhuamista, ei pulpetin ääressä istumista!
Feeniks-nettikoulun esiopetuksen tehtävät on suunniteltu ensisijaisesti aikuisen tueksi eli esiopetusikäisen lapsen ei ole tarkoitus tehdä tehtäviä itsenäisesti nettikoulussa. Tehtävien avulla aikuinen saa selkeän kuvan siitä, mitä esiopetuksen tavoitteisiin ja sisältöihin kuuluu sekä ideoita siihen, miten niitä voi toteuttaa lapsen kanssa arjessa.
Nettikoulun tehtävistä voi poimia esimerkiksi leikkejä, keskusteluja, tutkimistehtäviä ja muita toiminnallisia ideoita. Aikuinen voi toteuttaa tehtäviä lapsen kanssa käytännössä ja dokumentoida nettikouluun, mitä lapsen kanssa on tehty ja miten esiopetus on edennyt.
Eskaripakettiin kuuluu myös kevyt opintosuunnitelma, joka laaditaan yhdessä nettikoulun ohjaajan kanssa. Suunnitelman yhteydessä tutustutaan yhdessä siihen, mitä esiopetuksen opetussuunnitelmaan kuuluu ja millaisia asioita vuoden aikana on hyvä käsitellä.
Kotiesiopetuksen toteutumista ei yleensä seurata kunnan toimesta, kuten kouluikäisten kotiopetusta. Tarvittaessa nettikouluun voidaan kuitenkin tehdä myös opettajan tunnukset, jolloin opettaja voi seurata esiopetuksen toteutumista.
Eskaripaketin sisältö rakentuu viiden teeman ympärille, jotka pohjautuvat suoraan esiopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Kasvan ja kehityn -teema käsittelee liikuntaa, ruokaa ja kuluttamista, hyvinvointia sekä turvallisuutta. Ilmaisun monet muodot vie musiikin, kuvataiteen, käsitöiden ja ilmaisun pariin. Kielen rikas maailma harjoittaa kuuntelua ja puhumista, lukemisen ja kirjoittamisen alkeita sekä tutustuttaa kirjoihin, kieliin ja kulttuuriin. Minä ja meidän yhteisömme pohtii menneisyyttä ja nykyhetkeä, omaa yhteisöä sekä tunteita ja tapoja. Tutkin ja toimin ympäristössäni vie lukujen ja laskemisen, havaintojen ja hahmottamisen, luonnon sekä teknologian äärelle.
Eskaripaketissa mukana:
Kasvan ja kehityn:
- Liikunta
- Ruoka ja kuluttaminen
- Hyvinvointi
- Turvallisuus
Ilmaisun monet muodot:
- Musiikki
- Kuvataide
- Käsityöt
- Ilmaisu
Kielen rikas maailma:
- Kuuntelu ja puhuminen
- Lukemisen ja kirjoittamisen alkeita
- Kirjat, kielet ja kulttuuri
Minä ja meidän yhteisömme
- Menneisyys ja nykyhetki
- Meidän yhteisömme
- Tunteet ja tavat
Tutkin ja toimin ympäristössäni
- Luvut ja laskeminen
- Havainnot ja hahmottaminen
- Luonto
- Teknologia
Jos teillä on esikouluikäinen kotona, tämä paketti tarjoaa valmiin ja monipuolisen rungon arjen oppimiselle – kysy lisää ohjaajiltamme ja varaa esittely!

